maanantai 28. toukokuuta 2007

Overkill mode. Health: Steady...

Niiiiii justiisa. Arvatkaapa kenellä oli hirrrvittävä liskojen yö juuri ennen ekaa työpäivää. Aivan, minulla. Unta ei tullut juuri nimeksikää koska tuli nähtyä painajaisia, kouristeltua, oli kuuma ja välillä kylmä. Eräässä vaiheessa heräsin ja ajattelin, että "Luojan kiitos, on aamu. Ei tarvi enää kärsiä." Kello oli puoli kaksitoista yöllä, huoh... Ja töissä sitten heti koko laitoksen hektisimmälle työpisteelle. Hyvinä puolina, ettei tarvinnut koko päivää kuunnella mummojen irstailuita ja aika kului nopeaa. Huonoina puolina sitte: kiire koko ajan, lämmintä yli 30 astetta ja kosteusprosentti on korkea (tänään yllättävän helppo päivä siltä osin, ei yli 70% käynyt kertaakaan).

Luoja. Työsopimus tehtin nytte eka 2 viikoksi (oisivat halunneet tehä kesäkuun loppuu vähintää). Eivät hirveenä innostuneet ku kerroin kesäkuisista kuvaussessioista jotka syö työmahdollisuuksiani tuossa laitoksessa. Eräs työnjohtajista epäili, että kuvaan Lordin elokuvan. Tuskin.

Hitto, en raaskinu ottaa rastoja pois joten tyydyin sitten lyhentämään niitä. Pitäisi vielä siskolla käydä kylässä niin se laittelisi nuta vähä parempiin kuoseihin. Ensiviikonloppuna sitten. Oli muuten hirveä päivä lauantaina :D tai ei lauantaissa ollut vikaa vaan sunnuntaina oli olo hetkittäin niin hyvä, että salamoita niskaani toivoin jo. Jospa voisi olla juomatta juhannukseen asti nyt (liki pakko ko ei oo rahhaa). Saa nähä sitte.

Soi ja raikaa: Verjnuarmu - Tuljmyrskyt
Lainaus kysseisestä biisistä: Sienjpilivet näkkyy taevaalla, joko alakaa nahaka kuoriutuva. Tuljmyrskyt polttaa muaäetijä, vittu alakaa loppu olla lähellä

lauantai 26. toukokuuta 2007

Luojalle kiitos (ja ylistys alkoholi tehtailijoille)

Heti alkuun tuosta otsikosta, että en ihannoi alkoholia saati pidä sitä mitenkään suurena vapahtajana mutta nyt vain sattuu janottamaan. Eli siis huomenna (tänään itseasiassa eli lauantaina) pääsen vihdoin tekemään jotain jolla on viihdearvoa. Huomenna olisi tarkoitus suunnata kohti oulua ja mennä viettelemään aikaa Antin ja Elinan asunnolle. Mukaani aijon ottaa sellaista juomista jota lapset eivät saa juoda. Pyrkimyksenä on pitää hauskaa. Kitsauden puuskassa kuitenkaan emme aio suunnata baariin vaan vietämme illan Antin ja Elinan kämpillä. Toivotaan, että tekemistä on tarpeeksi ja miksei olisi. Ilman ollessa hyvä on vain taivas rajanamme.

Nyt tässä hieman elelen kahden vaiheilla hiusten kanssa. Pitäis kiinnitellä muutamia irronneita rastoja vaan ei ole välineitä. Nyt siis näyttääkin, että sen sijaan, että kiinnittelisin nuita takaisin ja lyhentäisin muutenkin, on minun otettava nuo kokonaan pois. Saa nähdä miten käy, raportoin kyllä myöhemmin.

Luoja kuin se ottaa ihmisen mukaansa tuo jalkapallo. Keskiviikkona oli Champions Leaguen finaali jossa Liverpool otti yhteen Ac Milanin kanssa. En ole kummankaan joukkueen kannatti ja aluksi, vaikka aioinkin ottelun katsoa, epäilin, että sytyttääkö... Noh, kyllä sytytti! Vähään aikaan en ole ollut yhtä innostunut mistään. Mahtava kamppailu ja hieno joukkue voitti (en sano oikea enkä, että parempi koska en ollut periaatteessa kummankaan kannalla). Ensivuoden finaalia odotellessa...

Iski tuossa eilen semmoinen kevyt masennus kun tajusin, että tällähetkellä olen lähes rahaton ja sama tulee jatkumaan ensikuun 20 päivään asti jolloin saan ekan palkkani. Ja koulun kuvauskeikoista johtuen tuolloin saan palkan vain 2 viikon ajalta. Eli ei paljon rillutella heinäkuussa. Muutenkin tarkoitus lopettaa työt sitte heinakuun loppua ennen, että kerkeää Kuopio Rockiin moikkaamaan Simoa ja mahdollisesti muita paikalle saapuvia tuttuja. Mitään muuta suunniteltua ei sitten kesälle olekkaan. Juhannus toki on selvä, että tulee varmaan juotua. Paikka ei ole varma. Viimevuonna tuo turmeltumisen turnajainen käytiin täällä meillä ja silloin kyllä sattui ja tapahtui. Tästä syystä kaverit hieman painostavatkin, että pitäisin samanlaiset tänäkin juhannuksena. Voi jäähä pitämättä, siivoaminen oli helvettiä sen juhlistamisen jälkeen.

Pitäisi keksiä kesäksi joku harraste ja ajankulu (ehkä jopa urheiluun liittyvä [mielessä kävi Prp Evolution Soccer 6]). Saisi ajan kulumaan tylsinä hetkinä joita on ollut nyt aika paljon. Tyrnävä vaan on paska paikka ja täällä ei voi harrastaa ja muutenkin olen kaveriporukasta ainoa joka on täällä vielä asustamassa. Pitäisi ouluun aina reissata tekemisen perässä, se syö rahaa jota ei ole. Töiden alkaessa tuo helpottuu siinämielessä, että päiväksi on kyllä tekemistä ja iltaisin ei paljoa enää jaksakaan (on helvetillistä tehdästyötä) ja muutenkin paljoa vapaa-aikaa ei ole koska nukkumassa olisi hyvä olla joka ilta reippaasti ennen yhtätoista.

Saapa nähdä mitä tästä tulee. Olipas muuten taas melkoinen avautuminen.

Soi ja raikaa: Soil - Pride

Lainaus: Avaa pullo ennen juomista.
Lainattu: Juomapullon ohjeesta.

maanantai 21. toukokuuta 2007

No joo

Melkoisen tylsää on tämä vapaa elo jota lomaksi kutsutaan. Ystävät ja kaverit ja jopa puolitut serkkuineen istuvat joko koulussa tai sitten töissä haaveillen tästä autuudesta josta nautin tälläkin hetkelle pihamme nurmella siemaillen mehua. Niin, autuudesta. Helvetin tylsää tämä stressitön lekottelu ja yksin olo. Ois edes jotain tekemistä. Ei passais valittaa toki mutta HELEVETTI! Työtki alkais 28 päviä, ois kiva keretä jotain tehä ennen sitä.

Joo o... Jatkan tässä makkoilua, ehkä jostaki ilmaantuu tekemistä.

Soi ja raikaa: E75 - Vimma

keskiviikko 16. toukokuuta 2007

Haikeaa viheltelyä kevyesti hymyillen

Loma alkoi. No, tokihan tässä on ihan hyvät fiilikset. Pääsee kunnolla "toteuttamaan" itseään ja rentoutumaan. Ei tarvi elellä normien ja aikataulujen mukaan (paitsi ku työt alkaa). Silti tässä on aika apea ja haikea fiilis. Koulun aikana ja varsinkin loppupuolella tuli ystävystyttyä koulumme kolmosluokkalaisiin ja nyt tajusin, että en näe heitä välttämättä enää koskaan. Pieniä toivonkipinöitä on (festarit ja näin) vaan silti mikään ei ole varmaa. Jari, Heimo ja Jööti, ikävä tullee teitä. Hyviä naapureita/kämppiksiä olitte. Anteeksi tämä herkistely, tiedän ettette tästä pidä (varsinkaan Heimo :D). Toki tulee luokkatovereitakin ja muutamia nuvia ikävä vaan heidät näkee jo syksyllä joten en osaa siitä niin stressata.

Nyt pitää ottaa kepeä laskeutuminen tähän kesän alkuun ja purkaa kaikki kamppeet mitä mukana oli. Sen jälkeen vähän lepoa ja ehkä yöksi terassille istumaan koneen kanssa. Pari päivää mennee totutellessa, vaan pian varmaan pääsee "kesärytmiin" kiinni ja osaa ottaa kaiken irti tästä auvoisuudesta. Suunnitelmiahan niitä voisi alkaa jo vääntämään. Työn armoilla vaan tässä tulee oltua joten suunnitelmina on todennäköisesti vain työnteko, muutamat koulun kuvauskeikat kesällä ja toivottavasti Kuopio Rock loppukesästä. Viikonlopuille täytyy tähdätä mahdollisimman paljon kaikkea vaikka se aiheuttaakin sen, että työt on raskasta hoitaa seuraavalla viikolla. Vaan sen olen kavereille velkaa, että heidän kanssaa vietän aikaa (ei se ole edes velka vaan velvollisuus ja kunnia-asia). Mökillä on ihan pakko päästä käymään muutamiakin kertoja ja jos tänäkesänä kävisi jopa sukuloimassa niin voisi taas jättää pari kesää välistä. Toivottavasti tulee hyvä kesä niin itselle kuin muillekin.

Kesiä toivottelee, Murmis.

Soi ja raikaa: Vesa-Matti Loiri - Tyhjää
Lainaus: "Nähdään"
Lainattu: Itseltäni sanoessani sen koulutovereille ja valmistuneille.

tiistai 8. toukokuuta 2007

Raskas on ihmisen osa

Sen yhden kerran kun koetat olla hauska ja sitärataa niin johan tulee niskaan keljuilua ja vittuilua. Osa enemmän ja osa vähemman tosissaan. Onhan se helvettiä. Tavallaan silti pidän siitä tunteesta kun tietää, että jokin asia olisi pitänyt jättää tekemättä ja että sen tekemättä jättämisestä ei olisi saanut osakseen samanlaista vittuilua. Kun on tarpeeksi kauan saanut vittuilua osakseen niin siitä tunteesta oppii pitämään, siihen tottuu (vuosiahan se kestää toki)... Vaikkei tahtoisikaan. Vitsailemalla tässä koetetaan selvitä.

Päässä soi eräs hirveä renkutus...

Lainaus: Voi helevetti...
Lainattu: Minulta itseltäni.

tiistai 1. toukokuuta 2007

Nyt se on taputeltu

Nimittäin vappu minun osaltani. Olikohan tuossa sitten itua laisinkaan. No en mene sanomaan. Muuttohommat kuitenkin meni hyvin. Niin hyvin, että väsy iski aikaisin ja salakavalaa. Olihan tuosa semmonen hyvä puoli, että ei iskeny mikkään murhaava krapula aamusella. Niskat vain niin kipeänä oli, että päätä ei voinut kääntää, liikuttaa eikä juuri käyttää ajatteluunkaan (mihin siitä harvoin onkaan).

Tänään olisi tarkoitus sitten haapavedelle liikahdella. Jääpi jääkiekot ja APB (Aki-Petteri Berg) näkemättä. Itku... Yöllä haen erään charmantin herrasmiehen kärsämäeltä kolmen maissa. Selvitäänköhän tuosta reissusta hengissä. Tuskin on edes kovin kova väsy tuolloin.

Nyt grillin ääreen! HOP!

Soi ja raikaa: Heimo Meskanen ja Väsyneet Kädet - Liehuva Liekinvarsi

Lainaus: "Mää oshaan taistelulaseja!" *kling*(lasi lattialle) "Hups"
Lainattu: Piia