perjantai 28. joulukuuta 2007

"Elämä kuin torakka on...

... se joskus hauska on nurin laittaa." Niin. Joulu tuli ja meni ja se oli taas sitä perus juttua. Kauhea ressi oli ja hermot kireällä vain, että perheellä olisi yhtenä iltana vuodessa mahdollisimman hauskaa yhdessä, vaikka sen pitäisi olla itseisarvo eikä jotain mitä voi kokea vain kerran vuodessa. En siis sano, ettei meillä olisi useammin hauskaa yhdessa vaan silleen yleisemmin katsasteltuna asia on näin. Jouluna on myös itselläni semmonen homma, että hermostun hyvin herkästi pienistäkin asioista. Osaan pitää useimmiten turhautumiseni piilossa mutta joskus ärähdän.

Uusivuosi on tulossa taas kauhealla tohinalla ja se yllättää kuten aina. MITÄ HELVETTIÄ _MINÄ_ TEEN UUTENAVUOTENA? On taas muutamia vaihtoehtoja ja kun sitä haluaisi mahdollisimman paljon porukkaa nähdä uutenavuotena. Kaikkein mieluiten viettäisin uuttavuotta Antin porukoiden kämpillä joka ilmeisesti on tyhjillään. Silloin vain olisi se, että jäisi eräs (tai parikin) henkilö näkemättä kaupungilla.
Teen myös melkoisen takinkäännön hetkeksi. Olen nyt ollut juomatta hieman yli 4 kuukautta mutta uutenavuotena aion juoda hieman. Sitten taas aion olla ilman pitemmän aikaa. Rahat ku ei mene viinaan niin on ollut varaa syödä kunnolla ja ostella leffoja ja kaikkea muuta mukavaa. Baareissa en ainakaan tule juomaan varmaan juuri koskaan (ellen rikastu). Nuorena sitä saattoi baariin lyödä rahaa ihan tuhottomia määriä vaan kyllähän sen tajuaa, ettei siinä ole järkeä.

Koulu aiheuttaa tässä lievää stressiä kesken loman. En jaksa nyt selitellä mutta selviän tästä kyllä. Stressaa vaan.

Soi ja raikaa: Leevi and the Leavings - Toiveunta
Laulusta lainattua: "Liikaa, olisiko liikaa. Kaikki ei vähempää."

Moro!

perjantai 7. joulukuuta 2007

"Ding dong"

joulunkellot soivat radiossa.
"Ding dong, ding dong", ja vahingossa
Melkein muistaa, että autuaampi
Antaa kuin ottaa on.

Nuin lauleleepi Leevi and The Leavings ja tuon saattelemana onkin oivallista toivotella kaikille hyvää joulunodotusta. Itsellä olisi vielä ensiviikolla edessä pari tuntia koulua. Nämä parit tunnit ottavat paikkansa aikajanalla tiistaina jonka jälkeen olen vapaa painumaan joulunalusajan masentavaan ikeeseen. Hirveä ressi ja kiirus jottai olisi yhtenä iltana perheen kanssa mahdollisimman lämminhenkinen ja hauska tapahtuma. Toki on kivaa jos kaikki menee nappiin (voisin melkein koettaa aloittaa uuden sanonnan "kaikki meni nappulaan" tai vaikka "kaikki meni ihan vetoketjuun... Tuskin alan saatana.).

Huomenna menen kaupungille pörräilemään ja tekemään ensimmäisen scouttausreissun lahjarintamalle. "Behind enemy lines". Meikä vihhaa semmosta ylenpalttista ryysistä mihin todennäköseti huomenna taas ajaudun. Eihän koskessakaan ole mukavaa uida, mieluummin tyynessä ja leudossa vedessä. Jospa ei silti vastavirtaan tartte uida ja selviän huomenna hengissä. Voisin helliä itseäni ostamalla muutaman leffan.

Koetan muuten päästä irstaiden pesulamummojen kurttuiseen joukkoon hetkeksi ennen joulua. Sieltä saamilla rahoilla olisi tarkoitus rahoittaa tatuointi (tai pari). Kuvat alkaa olla valmiina. Tarvitsen vielä vähän taiteilijan apua toisen kuvan viimeistelyssä. Mää pelekään neuloja ja jo korviksen laittaminen sai mut miltei itkemään niin odotan mielenkiinnolla sitä tatuointioperaatiota.

Mää en keksi muuta sanottavvaa oikee ku täsä samala pellailen pokeria ja kuuntelen muzakia.

Soi ja raikaa: Turmion Kätilöt - Pimeyden Morsian (en ole fani mutta näillä on pari hauskaa biisiä)
Laulusta lainattua:
Syksyllä pimeys henkiin herää,
mörököllit kärpässieniä kerää.
Ne istuttaa niitä pensaisiin ja puihin,
sieltä ne joutuvat lasten suhin.