sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Jussi, viha ja etelä.

Juhannus meni kämpilla notkuessa. Ei sitä aina tartte rellestää niinku viimeistä päivää. Loppukesä aikaa juhlistaa kuitenkin. Olutta ja musiikkia kului ja sitten pelasin kaverin kanssa netissä muutamia pelejä. Parempi puolisko kävi kavereidensa kanssa istumassa iltaa ja sitten mutka baarissa.

Yleensä en helpolla hermostu, mutta jos joskus tulee suututtua, niin sitten liikenteessä. Aina tuntuu, että on pelkkiä idiootteja liikenteessä. Vaihdellaan kaistoja ilman vilkkua, liikenneympyröissä ajetaan miten sattuu (varsinkin 2 kaistaisissa ympyröissä) ja sitten madellaan keskellä tietä 2 kaistaisella siten, ettei ole mitään mahdollisuutta päästä ohi. Tänään kävin kaupassa ja tuolle alle 10 kilometrin matkalla mahtui kaikki tuo. Ärsyttää myöskin kun parkkeerataan ihan miten sattuu. Esimerkiksi kauppojen edessä amikset ovat täyttäneet invapaikat (en siis itse tarvi invapaikkaa, vaan ärsyttää kun ihmiset ovat niin laiskoja). Ei ole iso vaiva ajaa vähän kauemmas.

Tässä on esimerkki ruotsalaisesta pysäköimisestä tuossa tullin kohdalla.


Ps. Itse ajan täydellisesti

Huomenna olisi tarkoitus lähteä käymään Tyrnävällä pieni reissu. Pitkästä aikaa pääseekin sitten saunomaan. Mimi lähtee matkaan ja toivottavasti viihtyy pihalla. Ostettiin Mimille valjaat ja hihna ja käytettiin sitä jo kerran pihalla, muttei se silloin ulkoilulle kovin lämmennyt. Tarkoitus olisi myös löytää Mimille kaveri joko Tyrnävältä tai sitten Oulusta (tai muualta siitä läheltä). Juurikin tuli tätä kirjoittaessa puhelu ja ehkä olisi luovutusikäinen kollikissa vapaana Tyrnävällä. Toivottavasti onnistaa.

Ihmeissään Mimi pihalla ollessaan kuitenkin oli.


Nyt alan miettiin tapoja vilvoitella. Sisällä nimittäin on reippaasti yli 30 astetta lämmintä ja tuulettimesta ei ole apua, vaikka istun tässä juurikin kohtalla.

Vaan eihän sitä kesällä saa valittaa jos on lämmintä :)

Soi: Jolly Jumpers - Palomino

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Juhannus

Juhannus koputtelee ovelle mutten ole ihan varma, että tuleeko ovea avattua. Ilmat nimittäin ei houkuttele menemään pihalle ja muutenkaan ei ole tiedossa mitään paikkaa mihin mennä juhannusta viettämään. Todennäköisesti jussi kuluukin kämpillä roikkuessa. Makkaraa hommasin jos vaikka tarkenisi parvekkeella käydä niitä vähän kärryyttämässä.

Olen oksettava nörtti. Pelailen nettipelejä iltaisin pitkälle aamuyöhön. Ei ole vielä muutakaan tekemistä kesälle löytynyt. Tosin nautin pelaamisesta kun en ota sitä kuitenkaan liian tosissaan ja minusta on hauska huomata kuinka joillekin peleissä pärjääminen tuntuu olevan henki ja elämä.

Joppea Teron kanssa on pikkuhiljaa myös alettu elvyttämään ja tehtiin muunmuassa animaatio eräästä vanhasta stripistä. Nythän sitä olisi aikaa myös uusia Joppeja kehitelläkin ja tarkoitus olisi niitä tehdä ja uppailla blogille. Ei kuitenkaan aiottu ottaa mitään tiettyä julkaisupäivää, vaan laitellaan niitä sitten nettiin kun jaksetaan ja saadaan tehtyä. Nyt Tero on muutenkin maalaushommissa.

Kissakuumekin iski tuossa jo pari kuukautta sitten, mutta nyt se äityi niin kovaksi, että uusi kissa on pian toivottavasti ihan konkreettinen asia. Mimihän meillä jo on, mutta olisi kiva Mimille löytää kaveri, koska se on kuitenkin aika paljon yksinään sitten kun koulut taas alkavat.

Tässä pari kuvaa Mimistä.



Jolly Jumpersin kanssa kävi vähän tuurikin. Etsin heidän Fantom Zone levyä ja huomasin, että jokin aika sitten huutonetissä joku oli kaupannut kyseistä levyä, mutta se ei ollut mennyt kaupaksi. Pistin tälle myyjälle sähköpostia ja onnekseni levy häneltä vielä löytyi ja hän sen suostui minulle myymään. Nyt siis vain odottelemaan.

Odotellessa soi: Jolly Jumpers - Mama I Have To Leave

torstai 23. kesäkuuta 2011

Autuus

Nyt lävähti postiluukusta sen verran mahtava levy, että pitää siitä ihan tännekkin mainita. Nimittäin Tyrnäväläisen Jolly Jumpers yhtyeen Mobile Babylon. Levyllä on 11 kappaletta ja ensikuulemalla kokonaisuus on todella rautainen. Petrin lauluääni on erittäin miellyttävä ja kappaleet Mama I Have To Leave, Shooting Star ja The Beach jäivät ekalla kuuntelulla raikumaan päähän.

Olen ennenkin Jumpersia kuunnellut satunnaisesti, mutta levyä en ole omistanut ja sekös syö miestä. Nimittäin Jolly Jumpers veti viimeisen keikkansa ihan vasta oulussa eikä näin ollen kyseistä bändiä livenä tullut nähtyä. Pitää nyt hommata muitakin bändin levyjä ja seuraavaksi listalla onkin Fantom Zone. Seuraavaksi Tyrnäväläiseksi bändiksi jota alkaa keräillä voisikin sitten valita Lietealtaan.

Tässäpä vielä kuva uudesta (käytettynä ostetusta) levystä.

Sen verran vielä, että kesäloma alkoi melkoisen hektisen kevään jälkeen ja vieläkään ei oikein osaa lomailla oikein. Toki tekemättömyyttä piisää, mutta sellainen kesästä nauttiminen vielä toistaiseksi puuttuu. Koneella tulee istuttua ja valvottua pelien ja videoblogien äärellä, koska ei tarvitse aamulla herätä, mutta ei mitään kesäisiä aktiviteetteja ole kuitenkaan tullut aloitettua. Harkinnassa olisi kyllä, että alkaisi frisbee golfia testailemaan. Pitää kysyä jotakuta mukaan, ettei tarvitse yksikseen itseään mennä radalle nolaamaan.

Kameraan olisi myös kiva saada uusi (ja halpa) linssi ja kuvailla videoita. Tuo kittilinssi ei oikein nappaa vaikka se käytössä välttääkin.

Jos keksin jotain muuta niin käyn taas kirjaamassa tänne. Tää blogille kirjoittaminen ei ollutkaan vastenmielistä hommaa :D

Soi: Jolly Jumpers - The Beach