keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Vaihteeksi kipeänä

Mikähän kumma siinä on kun syksystä tähän päivään asti olen ollut kipeänä useammin kuin monena aiempana vuotena yhteensä. Eilen oli kuumetta ja kurkku sekä nokka on tukossa. Mutta eipä se auta kuin parannella ittensä. Lauantaina olisi tiedossa 15 tuntinen kuvauskeikka ja aion kyllä siihen osallistua. Kuume onkin jo onneksi laskenut ja nyt on vain tätä räkätautia jäljellä.

Vaan onneksi on kipeänäkin kuitenkin tekemistä kun voi pelata, katsella leffoja tai kuunnella musiikkia. Musiikin kuuntelu onkin nyt mukavempaa kun korvasin tuon minun muovisen lp-soittimen irvikuvan kunnon soittimella. Ostin käytettyänä Technicksin soittimen jonka kytkin kotiteatterilaitteisiin kiinni. On vain eri mukava kuunnella verrattuna aiempaan. Tuossa vanhassa soittimessa ei ollut mitään ulostuloliitäntöjä äänelle, ainoastaan huonolaatuiset sisäänrakennetut kaiuttimet.

Hienosti kyllä toiminut ja tuossa kuvassa Riston levy pyörimässä. Säätömahdollisuuksiakin on vanhaan verrattuna enemmän. Pidän myös siitä, että tuo on puoliautomaattinen. Eli kun levy loppuu, niin tuo varsi nousee itse ylös ja palaa omalle paikalleen.

Soi: The Radio - Don't Give It Up


tiistai 8. tammikuuta 2013

Mutka Torniossa

Käväisin mutkan Torniossa kuuntelemassa ohjeita opinnäytetön työstöä varten. Ei mitään maata mullistavaa, mutta tuntui silti itselle sellaiselta kaivatulta potkulta persauksille. Jospa se siitä.


Tässä pätkä jonka huvikseni kuvasin matkalla Tornioon. Eli Oulu - Tornio kahdessa minuutissa. (Räpelsin tuon kasaan movie makerilla, niin siksi on niin tunkkasen näköinen kuva kun en sitä päässyt säätämään.)

perjantai 4. tammikuuta 2013

Quantity over quality

Voi raato. Ostin kirpparilta sikana säkissä kaksi laatikollista levyjä katsomatta edes mitä kaikkea siellä on. Olen muutaman kerran loninut nuo läpi ja vieläkin vähän ymmällään olen, että mitä tuli tehtyä. Joku 15-20 mielenkiintoista yksilöä löytyi joita pitääkin alkaa koekuuntelemaan heti huomenna. 100 levyä siis tuossa. Hintaa oli 10€.


Edellisessä kirjotuksessa mietin sitä, että onkohan niitä työhommia vielä tulossa. Tänään heti aamusta tuli uusi keikka tietooni. Eli hyvältä näyttää jo nyt.

En näköjään taaskaan pitänyt lupaustani ja kirjoittanut mistään järkevästä. Mainittakoon kuitenkin, että tänään seikkailin useamman tunnin kirppareilla ja muissa kaupoissa. En juurikaan etsinyt mitään tiettyä ja ehkä siksi nuo levyt olivatkin ainoa ostos. Nyt otankin tavoitteeksi etsiä jostain kaupasta jonkinlaisen laatikon/arkun nuiden levyjen säilyttämiseen.


Soi: Dark Tranquillity - White Noise Black Silence

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Uusivuosi ja mussiikkia

Vuosi vaihtui ja 2012:sesta jäi erittäin positiiviset tunnelmat. Ekaa kertaa koskaan pääsin tekemään sellaisia asioita mistä oikeasti pidän. Työrintamalla siis. Harjoittelun jälkeen sain paljon keikkaa siitä firmasta mitä olen pitänyt Oulun parhaana jo pitkään. Tulevaisuus onkin nyt itsestä kiinni ja saa nähdä miten vuosi lähtee käyntiin. Muutama keikka jo on tiedossa. Joskus tuli epäiltyä itseä, että vaikka koulussa pärjää ja pystyy tekemään, että mitä sitten kun se oikea testi tulee kohdalle. Riittääkö se oma osaaminen sitten oikeasti kuinka pitkälle. Ja olen kyllä niin positiivista palautetta saanut työstäni, että kallistun uskomaan siihen, että pystyn tällä alalla työskentelemään.

Mutta joo. En nyt viitsi enempiä paasata tuosta aiheesta. Voisinkin siis tässä vähän mainita uusimmista levyhankinnoistani.


Paras ensin. Tämän sain joululahjaksi kullaltani. Olenkin jo pitkään tätä levyä ollut ostamassa, mutta kun se tovi sitten loppui LevykauppaÄx:n hyllyistä niin se sitten jäi. Ennen joulua huomasin levyä kuitenkin saapuneen lisää ja olikin helppo esittää lahjatoive. Levyllä on mahtavia kappaleita ja Eddien ääntä kuuntelee mielellään. Mukaan tuli hienona bonuksena iso lehtiö jossa on upeita valokuvia joihin on lisätty kappaleiden sanat.

Harri Marstiolta ostin parikin levyä ja tämä Ilon Sekunnit oli niistä hieman kehnompi. Harrin upea ääni pelastaa tämän levyn koska kokonaisuus tässä ei ole ihan huippu. Ei nyt parilla ensikuuntelukerralla noussut mitään timantteja. Ei silti kehno ostos ja aikomuksena onkin hankkia kaikki levyt kyseiseltä artistilta.

Stip-tease oli Harrin kolmas levy ja se on erittäin hyvä. Aiemmin olen tänne maininnutkin siitä ensimmäisestä evystä joka totteli nimeä Marstio. Nämä kaksi ovat parempia kuin ilon sekunnit, mutta tämä on eheämpi kokonaisuus eikä biisien tyylit heittele niin paljoa, että se häiritsisi. Monesti kun tulee laitettua levy pyörimään ihan fiiliksen mukaan ja liika hajonta rikkoo tunnelmaa. Nimikkobiisi etenkin on hieno. Näitä kuunnellessa pitää kovasti harkita lähtevänsä Marstion duo keikalle huhtikuussa. Pitää ensin vähän ottaa selvää että soittelevatko he Marstion omaa tuotantoa vai jotain muuta. Niin ja sivuhuomiona mainittakoon, että ostin Pedros Heavy Gentlemenin levyb kirpputorilta jokin aika sitten koska siellä oli Harri Marstion Romany Violin kappale joka on ihan uskomattoman hieno!
Olen alkanut lämpenemään Palefacelle jo sen verran, että ostin herran levynkin. Suomalaiset räppärit ovat minusta yleensä melko vastenmielisiä musiikillisesti, mutta Palefacen musiikkia oikeasti jaksaa kuunnella. Tällä levyllä on esimerkiksi hieno kappale nimeltä "Miten historiaa luetaan.". Ostankin muuten monesti levyjä yhdenkin kappaleen takia. Mutta ei tämä levy ensikuuntelun jäljiltä tuon yhden kappaleen varaan jää. Palefacen kuuntelun olenkin aiemmin suorittanut YouTuben kautta.
Dire Straitsista olen pitänyt aina. Tuossa eräänä päivänä loniessani käytettyjen levyjen hyllyä oikein hämmästyin tämän levyn osuessa käteeni. Kuinka minulla ei ole vielä ainoatakaan levyä kyseiseltä orkesterilta? Ostinkin tämän maksi sinkun sen kummempia miettimättä koska Your latest trick on yksi suosikkikappaleitani tältä bändiltä. Pitääkin ostella lisää heidän levyjään kunhan seuraavan kerran levykauppaan eksyy.

Riston Sähköhäiriöön levy on toinen Riston vinyyli jonka hankin. Ensimmäinen kantoi nimeä Risto. Sekin tuli yksivärisen kannen kanssa. Se oli valkoinen. Tämä on hienon pinkki. Riston musiikki toimii parhaiten livenä ja keikalla on tullut onnekseni käytyä useamman kerran. Mutta kyllä tätä kuuntelee levyltäkin. Ja mielellään kuunteleekin! Mahtavia kappaleita ja hienoja lyriikoita. Tämän levyn helmiä minulle ovat: Putoan kaivossa ja Elävä ihmisjumala. (heti kun kirjoitin nuo kaksi kappaletta teki mieleni kirjoittaa heti perään levyn loputkin kappaleet).

Vesa-Matti Loiri on hieno mies. Hänen tulkintaansa on ilo kuunnella ja minusta on piristävää kuunnella välillä näitä kappaleita joita hän on nuorempana äänitellyt. Tällä levyllä kappaleet ovat Reino Helismaan sanoittamia iskelmiä. Reppu ja reissumies on niin hieno kappale ja varsinkin tämän levyn versiona, että väkisin tulee hyvälle mielelle. Ehdottoman hyvä ostos.
Joo-o. Pitääkin koettaa keksiä jotain oikeaakin asiaa välillä tänne eikä vain käydä välillä jotain sekalaista rustailemassa.

Soi: Harri Marstio - Romany Violin

Kuunnelkaahan tekin